Syötteen luontokeskus
Luontokeskus on luonteva paikka aloittaa tutustuminen seutuun. Luontokeskus on portti jonka kautta mennä, yhtä lailla kuin ikkuna joka näyttää mitä edestä löytyy. Jo luontokeskuksen vuonna 2003 valmistunut massiivihirsinen rakennus on komea nähtävyys.
Iso-Syöte-tunturin juurella olevaan keskukseen on koottu kaikki saatavissa oleva tieto niin Syötteen kansallispuistosta kuin Iso-Syötteen retkeilyalueesta ja Syötteen virkistysmetsästä.
Luontokeskuksesta löydät pysyvän ja vaihtuvan näyttelyn, jotka kertovat ikiaikaisista ja ajankohtaisista aiheista luonnossa. Pysyvän näyttelyn nimi "Lastuja selkosilta" kertoo perusajatuksen: Syötteen alueen luontoa tarkastellaan siinä myös ihmisen toiminnan kautta, sillä ihminen on kuulunut näihin maisemiin aina jääkauden loppumisesta lähtien.
Vaihtuvat näyttelyt ovat enimmäkseen paikallisten taiteilijoiden ja luontokuvaajien tekemiä. Niiden näkökulma on Koillismaalla ja Pohjois-Suomessa. Näyttelyt vaihtuvat uuteen muutaman kuukauden välein.
Luontokeskuksen 60-paikkaisessa auditoriossa voit katsella luontoaiheisia video- ja multivisioesityksiä. Valikoimassa on parikymmentä esitystä useilla eri kielillä.
Suurin osa luontokeskuksen palveluista ja materiaaleista on ilmaisia! Myyntituotteitakin löytyy, osalla niistä tuetaan Syötteen kansallispuiston toimintaa ja alueen reittien kehittämistä.
Luontokeskuksesta voit ostaa opastusta alueen luontoon. Sen hinta on 45 euroa alkavalta tunnilta. Koululaisryhmille opastus on ilmainen.
Luontokeskuksessa toimii ravintola, joka tarjoaa lounasta seisovasta pöydästä. Voit ostaa sieltä valmiit retkieväspaketit mukaan maastoon.
Luontokeskus on myös paikka, josta saat luvat niin metsästykseen kuin kalastukseen.
Syötteen luontokeskukseen saat yhteyden soittamalla p. 0205 64 6550 tai sähköpostilla syote(at)metsa.fi. Tarkista luontokeskuksen aukioloajat.
Lähde: Metsähallitus / Tuomo Pirttimaa
Syötteen matkakauppa
Syötteen keskusvaraamo
Puhelin: (08) 823 400
Sähköposti: keskusvaraamo@isosyote.fi
Tapahtumat 05 / 2013
Lataa tapahtumat RSS-syötteenä Tapahtumahaku Hae aikaväliltä |
