Syötteen luonto

Syötteen kansallispuisto sijaitsee Koillismaalla, jossa Pohjois-Pohjanmaan laakeat aapasuot vaihtuvat erämaisiksi kuusikkovaaroiksi. Syötteen kansallispuisto perustettiin suojelemaan Pohjois-Pohjanmaan vaarojen, metsien ja soiden monipuolisia luontotyyppejä sekä vanhan metsän lajeja edustavana kokonaisuutena. Puisto koostuu neljästä eri alueesta: Syöte, Maaselkä, Latva-Korte-Kärppävaara ja Salmitunturi. Maisemakuvassa vuorottelevat loivapiirteiset kuusikkovaarat, avoimet rinnesuot ja tiheät, osin rehevät puronotkot.

Vanhoja luonnonmetsiä

Syötteen kansallispuistossa sijaitsee laaja, runsasmetsäinen, osin lakialueiden metsistä koostuva vanhojen metsien ketju, joka kattaa lähes 2/3 puiston alueesta. Ketju muodostuu vanhoista luonnonmetsistä sekä luonnonpalojen ja kaskeamisen jälkeen luonnontilaisina kehittyneistä, jo pitkälle kuusettuneista lehtipuumetsistä, joiden kehittymiseen ei viime vuosikymmeninä ole ihmistoiminta vaikuttanut juuri lainkaan. Näille metsille on ominaista puuston korkea ikä, lahopuuston runsaus, puuston eri-ikäisyys ja monipuolinen puulajisto. Vanhasta, monipuolisesta metsästä kertovat myös puistossa tavatut uhanalaiset tai erityistä suojelua tarvitsevat lajit, kuten liito-orava, maakotka ja sinipyrstö sekä kovakuoriaisista korpikolva ja murroskolva. Syötteen havumetsissä asustavat myös tiltaltti ja ampuhaukka.

Alueen merkittävin uhanalaisryhmä ovat kääväkkäät. Ne ovat lahottajasieniä, jotka osoittavat pitkään jatkunutta, häiriötöntä metsäluonnon kehitystä ja ovat kaikki riippuvaisia lahoavasta puuaineksesta. Valtakunnallisesti uhanalaisista kääväkkäistä alueella esiintyvät mm. sitruunakääpä, pursukääpä, harjasorakas ja pohjanrypykkä sekä erityistä suojelua vaativat röyhelökääpä ja lutikkakääpä.

Kansallispuiston pesimälinnustoon kuuluvat myös merikotka, kuukkeli, lapintiainen, metso, palokärki ja idänuunilintu. Nisäkkäistä liito-oravan lisäksi puistossa esiintyy karhu, ahma, ilves, susi ja saukko. Alueen puroissa elää purotaimen.

Metsän ja aapasoiden mosaiikkia kulttuurimaisemassa

Syötteen kansallispuiston edustavimmat aapasuot keskittyvät Jaaskamonvaaran, Päätuoreen-Ahmavaaran ja Salmitunturin alueille. Suot sijoittuvat tyypillisesti vaarojen välisiin notkelmiin, rinteille ja lakialueille. Suurimmat suot ovat useiden kymmenien hehtaarien kokoisia, vain reunaosiltaan puustoisia ja varsin luonnontilaisia, sillä niitä ei ole juurikaan ojitettu tai hakattu.
Näyttävät, niukkaravinteiset ja luonnontilaiset, yli 300 metrin korkeudessa sijaitsevat rinnesuot edustavat vanhaa niittykulttuurimaisemaa. Aapasoiden alueellisesti uhanalaista lajistoa edustaa aapasara.

Lehtoja, lettoja, puroja ja lähteikköjä

Luonnontilaisimmat kansallispuiston osat ovat pienilmastoltaan erityisen kosteita lettoja, lehtoja, lehtokorpia ja lähteikköjä, jotka sijaitsevat puiston pohjoisosissa Kouvan seudulla ja satunnaisesti myös muualla runsaslukuisten purojen ympäristöissä. Näillä kohteilla esiintyy useiden paikallisesti uhanalaisten lajien lisäksi valtakunnallisesti uhanalaisia lajeja, kuten lehdoissa rusomaljakasta ja letoissa lettosaraa , kiiltosirppisammalta, lettoruoppasammalta, verikämmekkää ja kaitakämmekkää. Syötteen letoilla esiintyy myös EU:n suojeltaviin lajeihin kuuluva lettorikko ja lehdoissa pohjansinivalvatti. Syötteen lähteikköihin turvaa puolestaan ruutusammal.

Kalkkikallioita, rakkakivikoita ja komeita kuruja

Kouvanjärven ympäristön kalkkikalliot laskeutuvat järveen paikoin lähes pystysuorina jyrkänteinä. Kalkkikallioille tyypillisiä, alueellisesti uhanalaisia lajeja löytyy alueelta useita. Tällaisia ovat muun muassa pohjanvaskisammal, pikkukellosammal, uurrekellosammal ja kalkkilukinsammal. Uhanalaista kalliokasvillisuutta edustavat mm. pahtarikko ja pahtaomenasammal.

Kansallispuiston vaarojen lakialueille tyypilliset rakkakivikot, eli roudan paikalleen särkemät kalliot ja lohkareikot, ovat paikoissa, joissa muinaisen merenrannan aallokot ja jääkauden sulamisvesien virtaukset ovat huuhtoneet kallion paljaaksi. Rakkaa löytyy mm. Teerivaaran, Ahmavaaran, Maaselän ja Kärryvaaran lakialueilta.

Maaselän osa-alueen maisemallisesti komeat kalliouomat, Vattukuru ja Portinkuru, edustavat jääkauden sulamisvesien synnyttämiä ylitysuomia. Paikoitellen yli 20 metriä syvien kurujen rakkakivirinteiltä on löydetty erittäin uhanalaista ja erityisesti suojeltavaa etelänuurresammalta. Muita uhanalaisia lajeja näissä vaikeakulkuisissa paikoissa edustavat pohjanvaskisammal ja vyökarvasammal sekä viherraunioinen.

Linnut

Katso alueen tuoreimmat lintuhavainnot. Palvelun tarjoaa Metsähallituksen Luontoon.fi-verkkopalvelu. Sivu on tuotettu BirdLife Suomen Tiira-lintuhavaintojärjestelmän www.tiira.fi avulla.