Alueinfo
Suomen eteläisin tunturi Syöte on pitkään nauttinut oululaisten lähikeskus - maineesta. Syötteen vetovoima on kuitenkin kasvanut vakaasti vuodesta toiseen. Samalla alue on kehittynyt tasaisesti, kävijöiden toiveiden mukaisesti.Monelle ensikertalaiselle on ollut yllätys Syötteen rinteiden korkeuserot, erämaisuus sekä palveluiden runsaus. Useimman kerran Syötteellä kuullaan tokaisu: "Miksi pitäisi ajaa kauemmaksi?".
Mikäli autoilu ei innosta, Syötteelle pääsee mainiosti myös joukkoliikennevälineillä. Suomen toiseksi vilkkaimman lentokentän Oulun läheinen sijainti, mahdollistaa sujuvia saapumisia ympäri maailman. Ouluun lentää säännöllisiä reittivuoroja neljä eri lentoyhtiötä Finnair, Blue1, Wingo sekä AirBaltic. AirBaltic on ilmoittanut tekevänsä Oulun kentästä yhteyskentän (hubin), joka tarkoittaa entistäkin runsaampia yhteyksiä, ympäri Eurooppaa. Lentokentältä matka Syöteelle jatkuu SkiBussilla, jotka palvelevat myös junalla saapuvia.
Syötteen kahdessa hiihtokeskuksessa Iso-Syöttellä ja Pikku-Syötteellä on kesän aikana kohennettu laskettelijoiden harrastusmahdollisuuksia. Iso-Syötteellä rinteitä on levennetty, parkkia muokattu ja lumetustakin kohentava Luppolampi on valmistettu. Pikku-Syötteellä on työtä tehty eritoten temppuilijoiden iloksi, kun SyöteCentralParkin maapohjia on muokattu ja rakennettu uutta temppuiltavaa sekä Junnuparkille on raivattu tilaa uudesta paikasta.
Maastohiihtäjille Syöte tarjoaa 120 km hoidettuja, upeissa maisemissa kulkevia latuja. Syötteen kansallispuiston kunnostetut nuotiopaikat helpottavat hiihtoretkien taukojen pitämistä. Syötteen laduilla on tilaa hiihtää, eikä ruuhkaisimpinakaan aikoina porukkaa ruuhkaksi saakka ole.
Yksi Syötteen alkavan talven uutuus on tunturin huipulla sijaitseva IGLU. Siellä todellista eksotiikkaa halajava saa vietilleen täyttymystä. Eksotiikkaa on paljon Syötteen "tavallisista" majoituksista. Hotellit ovat tunturin huipulla ja mökit sekä huoneistot valtaosin upeissa rinnemaisemissa, joiden ikkuinoista avautuu laajat erämaat.
Syöte on hyvällä tavalla perinteinen hiihtokeskus. Täällä pääosassa olet sinä ja perheesi! Tervetuloa Syötteelle!
